Unelmien häämekko alkaa hahmottumaan

Sain vihdoin kiinni unelmieni häämekosta! Tai ainakin ajatuksesta siitä. Ajatus kirkastui bussissa istuessa, kun oikeastaan ajattelin aikalailla ihan muita asioita. Sillä hetkellä, kun tiesin mitä halusin, se tuntui varsin oikealta. Mekko tulee olemaan aika samantyyppinen mistä olen haaveillutkin ja mitä täällä esittelin. Pahoittelen, etten kuitenkaan halua tarkkaan kertoa, millaisen häämekon hankin, sillä haluan sen olevan täysi yllätys kaikille kaasoja lukuunottamatta!


Mekossa on kylläkin yksi ongelma. Käytin eilen pitkiä aikoja etsien netistä unelmieni mekkoa ja totesin, että se on Suomessa ainakin aika harvinainen eikä kyseisenlaista mekkoa tahdo Suomesta alle tonnin lähteä niissä harvoissa liikkeissä, missä oikeanlainen helma olisi. Mielelläni en kuitenkaan edes häämekosta tuhatta euroa maksaisi, joten tutkin käytettyjen mekkojen markkinat, enkä sieltäkään edes oikeantyyppistä helmaa löytänyt. Usein myös jos helma on ihana ja juuri oikeanlainen, niin yleensä yläosa ei ole niin itseäni miellyttävä.



Totaalinen salapoliisintyö siis edessä, että löydän oman häämekkoni. Nyt täytyy tarkkana pitää silmät ja korvat auki the häämekkoa etsiessä ja viimeinen mahdollisuus on tilata se JJ's Houselta, jos heille tulisi oikeanlainen helma eteen. Kesällä kahdella ystävälläni oli häämekot tilattu kyseisestä nettikaupasta ja tiedän heiltä saavan ihan fiksuja tuotteita, joten luotan heille tarvittaessa hääpukuni tekemisen. Kaverini kertoi, että JJ's Houselta onnistuu myös yläosien ja helmojen yhdistäminen, että varmasti saa mieluisan, mikä on aivan loistava uutinen minulle. :)

Nyt ei auta kun aloittaa hirveä etsiminen. Onneksi tässä on vielä hyvin aikaa! :) Pitäisi myös ostaa ainakin hääkengät sekä jonkunlainen huivi/bolero, jottei keväthäissä sää yllätä!

Kuvat kuvituskuvia, eivät oma unelmamekkoni. :)

Kommentit