Kauan kammottu vieraslista

Vihaan vihaan vihaan vieraslistan määrittämistä! Ketä kutsua, ketä ei, miksi joku kutsutaan ja joku toinen jätetään ulos häistä. Raamit meillä on jo meidän häiden vieraslistalle, mutta muutama nimi kummittelee ainakin mun päässä vielä. Veikkaan, että Visa jättää vaan suoraan kutsumatta kaikki, ketä miettii, koska ajattelee mielummin yksittäisistä vieraista aiheutuvia kustannuksia kuin henkilöiden arvoa häiden kannalta.

Molemmilta jää iso osa sukua kutsumatta, sillä kumpikaan meistä ei hirveän paljoa ole ollut tekemisissä sukujensa kanssa. Sukulaisia (poislukien kummankin perheet) kutsutaan ehkä kymmenisen eli meillä kaverit ovat todellakin isoimmassa osassa. Tämän lisäksi minä kutsun perhetuttuja ja kavereiden vanhempia, jotka ovat olleet elämässäni tärkeässä osassa.


Toiseksi suurimman ongelman tuottavat juurikin sukulaiset. Listaa on karsittu kovasti, mutta mietitään, että onko joku joka pitäisi kuitenkin kutsua tai onko listalla joku, jota ei kuitenkaan tarvitsisi kutsua.

Sukulaisiakin suuremman ongelman tuottavat ystävät. Heitä on muutenkin jo hurjan paljon, mutta itse mietin vielä, haluaisinko kuitenkin kutsua muutamien vuosien takaa tärkeitä ystäviä. Henkilöt, jotka ovat esimerkiksi teini-iässä olleet tärkeitä, mutta joihin ei sittemmin ole hirveästi ollut yhteyksiä. Voiko kokea loukkauksena, ettei kutsua tulekaan, vaikkei hetkeen ole ollut tekemisissä muuten kuin satunnaisten "mitä kuuluu":iden verran? Vai tuleeko kutsu kuitenkin yllätyksenä, että "oho, se kutsu mutkin!"? Sitten jos kutsun yhden kaverin vuosien takaa täytyy kutsua muutamia muitakin niiden aikojen kavereita ja sitten vieraslista taas paisuu ja kaikki kulut nousee huimaaviksi.

Ohjeen mukaan se on näin helppoa. NO EI OLE! 


Vieraslista tuottaa ehkä suurimmat ongelmat minulle näiden häiden järjestelemisessä. Visan mukaan aikaa vielä on, mutta itse en haluaisi ajatella niin, vaan kaiken pitäisi olla valmista, ikään kuin "tahdon" sanottaisiin jo huomenna eikä vajaan puolentoista vuoden päästä. Huoh.

Kommentit

  1. Mekin ollaan vähän hahmoteltu vieraslistaa ja aika hyvät raamit onkin jo olemassa. Minun puoleltani on tulossa enemmän perhetuttuja ja sukulaisia, kun taas Jarkon puolella painotus on kavereissa. Kaikkiaan kuitenkin yli puolet häävieraistamme tulee olemaan ystäviämme, kun sukulaisista kutsumme vain aivan lähimmät, joiden kanssa olemme tekemisissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on vähän sama jakauma!:) näin nuorille, kuten me ja te, vieraslista yleensä koostuu isoksi osaksi kavereista, mikä on fine 👌 pitäis vaan päättää et kuka on liian kaukanen kaveri kutsuttavaks 😂

      Poista
    2. Meillä kaverit rajautuvat aika hyvin siten, että me molemmat tunnemme heidät. Olemme olleet yhdessä niin pitkään, että väkisinkin suurin osa kavereista on jo yhteisiä, mutta sitten on esim. minun opiskelukavereitani, joista todennäköisesti vain yksi saa kutsun häihin. Myöskään kummankaan työkavereita ei häihin kutsuta, vaikka aikaa osan kanssa tulee vietettyä myös vapaa-ajalla, sillä he ovat melko vieraita toiselle.

      Poista
    3. Totta, se on kyllä helppo tapa rajata, että jos ei molemmat tunne tyyppiä. Mun puolelta valitettavasti useat kaverit on sellasii, keitä Visa ei ehkä oo tavannu ku pari kertaa, koska he asuvat ympäri Suomea (ja maapalloa) ja sitten nähdään useimmin ihan vaan tyttöporukalla. Mutta toi ois kyllä helppo rajaustapa!:)

      Poista
  2. Meillä on vieraslista "pääkutsuttavien" puolesta kunnossa, mutta eniten pohdintaa tuottaa avecit ja niiden kutsuminen/kutsumattomuus. Mä olen sitä mieltä että viis etiketeistä, ja Sulho on taas sitä mieltä että ei ois korrektia olla kutsumatta esim. kaverien avecceja, jos tiedetään että he esim. asuu yhdessä, vaikkei ollakaan ko. avecceja vielä tavattu (enkä tiiä tavataanko ennen häitä).
    Vieraslista on valehtelematta varmaan vaikein osa näissä järjestelyissä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin, kiitos!
      Avecejen osalta me tehdään niin, että pitkäaikaiset kumppanit saa tuoda, lähimmät vieraat saa tuoda (henkilön ketä ei ehkä olla tavattu), mutta muuten ei aveceja. :)
      Mutta on kyllä ärsyttävän vaikeeta. :D nyt pohdin mielessäni, että kaikki ketä en näe elämässäni tulevaisuudessa, ei saa kutsua. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Hei, mitä ajatuksia blogipostaus sinussa herätti? ❤️